Säännöt

Tokon mölliluokka

Mölliluokassa suoritetaan alokasluokan liikkeet, paikallamakuu on helpotettu. Koiraa saa palkata liikkeiden välissä siten, että nameja ei putoa maahan toisten koirien häiriöksi.

Suomen Sveitsinpaimenkoirat, Mestaruustoko, Säännöt

Mestaruustokossa kilpaillaan alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) sekä erikoisvoittajaluokassa (EVL). Mestaruutta tavoitellakseen kilpailuun osallistuvan koiran omistajan tulee olla Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n jäsen.

Epävirallisessa ns. "mölliluokassa" kilpailevat koirat eivät osallistu kilpailuun yksilömestaruudesta, mutta voivat osallistua alajaostojen väliseen joukkuekilpailuun. Mölliluokkaan osallistuva koira ei ole saanut osallistua virallisiin tokokokeisiin.

Yksilökilpailu

Pistelaskennassa halutaan antaa jokaisessa virallisessa luokassa kilpailevalle mahdollisuus tavoitella mestaruutta. Koska luokkien vaatimustasot ja enimmäispisteet eivät ole samat, käytetään seuraavanlaista pistetasausta:

  • ALO-luokan yhteistulos x 1,2
  • AVO-luokan yhteistulos x 1,3
  • VOI ja EVL -luokkien pistemäärät sellaisinaan.

Mestaruuden voittaa paras I-tuloksen saanut koira. Jos useammalla koirakolla on sama pistemäärä, voittaa mestaruuden ylemmässä luokassa kilpaillut I-tuloksen saanut koirakko. Jos saman pistemäärän saavuttaneet koirakot ovat samassa luokassa, ratkaisevat osasuoritusten pisteet seuraavasti: Koira, jolla on eniten täysiä pisteitä (10 p), voittaa. Jos tämäkin menee tasan voittaa koira, jolla on eniten 9,5 p arvoisia osasuorituksia jne.

Jos I-tuloksia ei ole, voittaa mestaruuden paras II-tuloksen saanut koira jne.

Alajaostojen välinen joukkuekilpailu

Joukkueen muodostaa 3 - 5 koirakkoa, joista vähintään yhden on kilpailtava virallisessa luokassa. Yhteispisteisiin lasketaan joukkueen kolmen (3) parhaan koirakon tulokset joista vähintään yksi on virallisen luokan tulos.

Pistetasaus joukkuekilpailussa:

  • Mölliluokan yhteistulos x 1,0
  • ALO-luokan yhteistulos x 1,2
  • AVO-luokan yhteistulos x 1,3
  • VOI ja EVL -luokkien pistemäärät sellaisinaan.

Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n rotumestaruuskilpailu Rallytokossa

Mestaruuskoe kilpaillaan alokas- (ALO), avoin- (AVO), voittaja- (VOI) sekä mestariluokassa (MES). Mestaruutta tavoitellakseen kilpailuun osallistuvan koiran omistajan tulee olla Suomen Sveitsinpaimenkoirat ry:n jäsen ja osallistuvan koiran on oltava sveitsinpaimenkoira.

Epävirallisessa ns. "mölliluokassa" kilpailevat koirat eivät osallistu kilpailuun yksilömestaruudesta, mutta voivat osallistua alajaostojen väliseen joukkuekilpailuun. Mölliluokkaan osallistuva koira ei ole saanut osallistua virallisiin rallytokokokeisiin.

Yksilökilpailu

Pistelaskennassa halutaan antaa jokaisessa virallisessa luokassa kilpailevalle mahdollisuus tavoitella mestaruutta. Koska luokkien vaatimustasot eivät ole samat, käytetään seuraavanlaista pistetasausta:

  • ALO-luokan yhteistulos x 1,1
  • AVO-luokan yhteistulos x 1,2
  • VOI-luokan yhteistulos x 1,3
  • Mestariluokan yhteistulos x 1,4

Mestaruuden voittaa paras hyväksytyn tuloksen saanut koira. Jos useammalla koirakolla on sama pistemäärä, voittaa mestaruuden ylemmässä luokassa kilpaillut hyväksytyn tuloksen saanut koirakko. Jos saman pistemäärän saavuttaneet koirakot ovat samassa luokassa, mestaruuden saa paremman ajan saavuttanut koirakko.

Jos hyväksyttyjä tuloksia ei ole, mestaruutta ei jaeta.

Alajaostojen välinen joukkuekilpailu

Joukkueen muodostaa 3 - 5 koirakkoa, joista vähintään yhden on kilpailtava virallisessa luokassa. Yhteispisteisiin lasketaan joukkueen kolmen (3) parhaan koirakon tulokset, joista vähintään yksi on virallisen luokan tulos. Jos useamman joukkueen tulos on yhtä suuri, mestaruuden voittaa se joukkue, jonka tuloksiin laskettavien koirien joukosta on saatu parhaimmat pisteet mestariluokassa. Mikäli em. pisteet ovat yhtä suuret, niin joukkue, jossa on paremman ajan mestariluokassa saavuttanut koirakko, voittaa. Mikäli tasapisteissä olevissa joukkueissa ei kolmen parhaan koirakon joukkoon sijoitu mestariluokan koiraa, niin mestaruus ratkeaa voittajaluokan koirien vertailun mukaan, mikä tapahtuu kuten mestariluokan koirien kesken. Vastaavasti voittajaluokankin koirien puuttuessa mestaruus ratkaistaan avoimen luokan koirien kesken ja avoimenkin luokan koirien puuttuessa mestaruus ratkaistaan alokasluokan koirien kesken. Mikäli eroa ei saada, niin rotumestaruus jaetaan joukkueiden kesken.

Pistetasaus joukkuekilpailussa:

  • Mölliluokan yhteistulos x 1,0
  • ALO-luokan yhteistulos x 1,1
  • AVO-luokan yhteistulos x 1,2
  • VOI-luokan yhteistulos x 1,3
  • Mestariluokan yhteistulos x 1,4